T-Base on syksyllä 2019 valittu mukaan KL-Kuntahankintojen ICT-asiantuntijapalveluiden puitesopimukseen Ohjelmointi- ja integraatiopalvelut palvelualueelle.
Puitesopimuksen myötä T-Basen on mahdollista tarjota entistä paremmin palveluitaan myös kuntasektorin käyttöön. Tähän asti T-Base on toiminut julkishallinnon suuntaan enimmäkseen yhteistyökumppanin alihankkijana.
Ohjelmointi- ja integraatiopalvelut palvelualueelle valittiin mukaan 15 toimittajaa. Valintakriteereissä painottuivat asiakasreferenssit, jotka pisteytettiin asiakkailta saatujen arvioiden mukaisesti.
”Puitesopimukseen mukaan pääseminen on erittäin hienoa ja antaa meille tilaisuuden tarjota palveluita entistä paremmin myös kuntasektorille. Erityisen tyytyväinen olen kuitenkin asiakkailta saamiimme arvioihin, jotka kertovat onnistuneesta yhteisyöstä ja organisaatiomme toimivuudesta. Mukaan pääsemisestä voimmekin kiittää nykyisiä asiakkaitamme,” toteaa T-Basen toimitusjohtaja Johanna Eskola.
”Puitesopimuksessa meillä on oman väen lisäksi mukana joukko alihankkijoita, joilla täydennetään T-Basen osaamista ja resursointia. Hyödyntämällä alihankkijoita pystymme auttamaan asiakkaita mahdollisimman kattavasti, ” Eskola jatkaa.
KL-Kuntahankintojen ICT-asiantuntijapalveluiden puitesopimus on voimassa 30.11.2021 asti. Lisätietoja puitesopimuksesta on saatavilla linkistä: https://kuntahankinnat.fi/ict/ict-asiantuntijapalvelut
T-Base toimittaa mielellään lisätietoja puitesopimukseen liittyneille asiakkaille yrityksestä sekä osaamisestaan.
Lisätietoja:
Johanna Eskola
toimitusjohtaja
Puh. 050 358 8615
johanna.eskola@t-base.fi
T-Base Oy on kotkalainen Microsoft teknologioihin erikoistunut ICT-asiantuntijatalo, joka tuottaa Microsoft-teknologioihin pohjautuvia asiakaskohtaisia ratkaisuja.P