fbpx

Tiivistä yhteistyötä Consultorin kanssa jo 16 vuoden ajan

Consultor Finland on yksi T-Basen pitkäaikaisimmista asiakkaista. Tiivis yhteistyö on jatkunut jo 16 vuoden ajan erilaisissa asiakasprojekteissa, joissa moni T-Baselainen on ollut mukana auttamassa omalla osaamisellaan.

Consultor Finland on vuonna 2004 perustettu IT-asiantuntijapalveluita tarjoava yritys, jonka toiminta nojautuu vahvasti luotettaviin ja pitkäaikaisiin yhteistyökumppaneihin. Consultorilla on laaja asiakaskunta julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Consultorin ja T-Basen välinen yhteistyö alkoi Consultorin historian ensimmäisestä asiakasprojektista vuonna 2004 ja on jatkunut siitä alkaen. Yhteen ensimmäisistä projekteista haettiin senioritason ohjelmistokehittäjää ja Juha Kokkonen T-Baselta tuli valituksi tehtävään. Kyseinen organisaatio on edelleen Consultorin merkittävä asiakas ja yhteistyö tämän asiakkuuden osalta jatkuu yhä myös Consultorin ja T-Basen välillä.

”On sanomattakin selvää, että mikäli yhteistyö T-Basen kanssa ei olisi ollut toimivaa, se ei olisi jatkunut näin pitkään. Meille tärkeintä on tyytyväiset asiakkaat. Uskomme, että hyvin sujunut projekti lisää asiakastyytyväisyyttä ja parhaimmillaan tuo samalla lisää töitä Consultorille ja työmahdollisuuksia yhteistyökumppaneillemme”, toteaa Consultor Finlandin toimitusjohtaja Markus Andersson.

Consultorin liiketoiminta edellyttää toimivaa verkostoa ammattitaitoisia ja luotettavia yhteistyökumppaneita, jotka hoitavat jokapäiväisen työnsä hyvin. Anderssonin mukaan T-Basen kanssa työskennellessä ei ole tarvinnut epäillä, etteikö sovittu työ tulisi T-Basen puolelta hoidettua.

”Meidän silmissämme T-Base on profiloitunut luotettavana, asiantuntevana ja joustavana kumppanina. Voimme olla varmoja, että projektit, joissa T-Basen konsultit työskentelevät, menevät eteenpäin”, Andersson kuvailee.

  • Consultor Finland Oy on vuonna 2004 perustettu IT-asiantuntijapalveluita tarjoava yritys. Consultor tarjoaa palveluita muun muassa järjestelmäkehitykseen, projektijohtamiseen, tiedolla hallintaan ja tietoturvaan liittyen. 
  • Haastatteluun vastasi Consultor Finland Oy:n toimitusjohtaja Markus Andersson.

www.consultor.fi

Kiinnostuitko?

Voimme auttaa yritystäsi kehittämään IT-ratkaisuja ja saamaan paremman hyödyn olemassa olevista järjestelmäratkaisuista.

Tutustu myös näihin:

Haluatko lisätietoja?

Ota suoraan yhteyttä tai jätä meille yhteydenottopyyntö.