Kotkamills on kehittänyt pakkauksiin ja ruuan tarjoiluun soveltuvan muovittoman kartongin. Uusi tuote ja uudet markkinat edellyttävät pitkät perinteet omaavalta metsäteollisuusalan yritykseltä myös sisäisten prosessien kehittämistä.
”T-Base on auttanut meitä tehostamaan sisäisiä prosesseja toteuttamalla meille räätälöidyn sovellusratkaisun. Uusi sovellus nopeuttaa logistiikkalaskujen käsittelyä huomattavasti sekä varmistaa tarkan ja tehokkaan kustannusseurannan logistiikkakustannusten osalta. Sovelluksen avulla logistiikkalaskujen käsittely on tehostunut huomattavasti.”, toteavat yhdessä projektiin osallistuneet Teemu Kärpänen ja Jyri Ahosola Kotkamillsiltä.
”Kotkamillsin kehittämä muoviton kartonki tarjoaa ympäristön kannalta merkittäviä mahdollisuuksia ja olemme iloisia saadessamme olla omalta osaltamme mukana tässä kokonaisuudessa.”, toteaa T-Base Oy:n toimitusjohtaja Johanna Eskola.
Logistiikkalaskujen käsittelyä tehostava sovellus on sovitettu Kotkamillsin IT-ympäristöönsä sopivaksi. Sovellus tehostaa käyttäjien päivittäistä työskentelyä. Sovelluskehityksessä on lähdetty liikkeelle asiakkaan tarpeesta ja olemassa olevan IT-ympäristön vaatimuksista.
Jos haluat pohtia, millaiset sovellusratkaisut voisivat auttaa sinun organisaatiotasi toimimaan tehokkaammin, niin laita viestiä johanna.eskola@t-base.fi, soita 050-3588615 tai laita yhteydenottopyyntö alla olevalla lomakkeella.
Kotkamills
Metsäteollisuustuotteita vuodesta 1872
Kotkamills Oy on perustettu 2010
n. 550 työntekijää
Viennin osuus tuotannosta n. 90 %
www.kotkamills.com