fbpx

GRK päivittää tietojärjestelmiään

GRK ja T-Base Oy ovat solmineet sopimuksen GRK:n tietojärjestelmien uusimiseksi. Järjestelmien uusimisella GRK tavoittelee selkeyttä ja nopeutta tiedonkulkuun.

Toimintaa halutaan kehittää niin tiimien viestinnässä kuin raportoinnin automatisoinnissa yrityksen eri tasoilla. Uudistuksessa on tarkoitus vähentää manuaalisen työn määrää ja vastata entistä tehokkaammilla työtavoilla myös lainsäädännön vaatimuksiin.

”T-Base panosti tarjouspyynnön ymmärtämiseen ja sai siten laadittua parhaiten GRK:n toiveita vastaavan tarjouksen. Uudistuksessa olemme halunneet lähteä liikkeelle GRK:n tarpeista, emmekä niinkään valmiiden järjestelmien ominaisuuksista” kertoo GRK:n tekninen johtaja Pertti Heininen.

Tietojärjestelmäratkaisun toteuttamisesta vastaa T-Base Oy. Ratkaisussa hyödynnetään Microsoftin O365- ja Azure -palveluita. Keväällä 2018 tietojärjestelmähankkeessa on aloitettu määrittely- ja suunnitteluvaihe, jonka aikana tarkennetaan määrittelyaineistoa ja suunnitelmia.

”GRK:lla on monia tarpeita, joihin voidaan vastata toteuttamalla räätälöity ratkaisu Microsoftin pilvipalveluiden päälle. Microsoftin pilvipalvelut muodostavat hyvän ja luotettavan pohjan ratkaisulle. Räätälöinnillä varmistetaan kokonaisuuden sopivuus GRK:n tarpeisiin.” Toteaa T-Basen toimitusjohtaja Johanna Eskola.

Jos haluat pohtia, millaiset asiakaskohtaiset ratkaisut voisivat auttaa sinun organisaatiotasi toimimaan tehokkaammin, niin laita viestiä johanna.eskola@t-base.fi tai 050-3588615.

GRK

GRK on innovatiivinen rakennusalan konserni, johon kuuluvat Suomessa toimivat Graniittirakennus Kallio Oy ja Winco Oy, Virossa toimiva GRK Intra AS sekä Ruotsin Infra Polar Ab. Ydinosaamiseen kuuluvat vaativien infrarakennushankkeiden toteuttaminen, suurten hankkeiden projektinjohto sekä laaja-alainen radanrakennusosaaminen. Omistajina toimivat GRK:n suomalaiset toimihenkilöt. Konsernissa työskentelee yli 400 ammattilaista ja liikevaihto vuonna 2017 oli yli 200 miljoonaa euroa. www.grk.fi