Olen ollut työharjoittelussa T-Basella kahdessa jaksossa. Ensimmäinen jakso osui vuoden 2019 kesäkuulle, jolloin sain uudistaa T-Basen demosovelluksen. Pohjana oli vanha demo, jota mukaillen tehtäväni oli rakentaa uusi sovellus. Tehtävä oli mielenkiintoinen ja siinä hyödynnettiin Microsoftin PowerApps-työkalua. PowerAppsiin joka on ns. Low code -työkalu, oli helppo päästä sisälle. Kävimme sovellusta läpi säännöllisesti, jotta mahdolliset korjaukset ja parannukset saatiin tehtyä mahdollisimman pian. Tehtävä soveltuikin erinomaisesti työharjoitteluuni, sillä olin vasta päättänyt toisen opiskeluvuoteni eikä minulla ollut teknistä taustaa ennen opintojen aloittamista.
Saman vuoden syksyllä alkoi toinen harjoittelujakso, , jota olen tehnyt osa-aikaisesti toukokuuhun 2020 asti. Tällä kertaa pääsin osallistumaan asiakasprojekteihin.
T-Basella minut on otettu kaikkeen mukaan kuten kenet tahansa työntekijä. Peliohjelmoinnin opiskelijalle työharjoittelu T-Basella avasi uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia. Ja vaikka usein tunsin omien teknisten taitojeni riittämättömyyden, olivat työtoverini onneksi kärsivällisiä ja sain apua aina kun sitä tarvitsin. Kun tein virheitä, niistä ei kukaan minua moittinut (ainakaan päin naamaa) vaan lähinnä mentaliteetti oli se, että virheistä oppii.
Korona-pandemiasta huolimatta harjoitteluni jatkui, tosin etätyöskentelyn merkeissä. Tämä toi omat haasteensa ja ennemmin olisin työskennellyt toimistolla yhdessä muiden kanssa, mutta kyllä tämä näinkin sujui. Päivittäinen yhteydenpito hoitui hyvin Microsoft Teamsin välityksellä.
Kirjoittaja Tiia Sarell on suorittanut ohjelmistotekniikan opintoihin liittyvän työharjoittelun T-Basella.
Ota yhteyttä, mikäli olet kiinnostunut ohjelmistotekniikan työharjoittelun tai lopputyön suorittamisesta T-Basella: Johanna Eskola, 050-3588615, johanna.eskola@-base.fi