Havahduin vappuaattona tekemään tiliä ensimmäisestä toimitusjohtajavuodestani. Totesin, että olen vuoden aikana parantanut joillain alueilla, mutta toisilla alueilla vielä riittää tekemistä. Käydessäni läpi viime vuotisia muistiinpanojani löysin myös listan kysymyksiä, joiden olemassaolon olin kokonaan unohtanut.
Kysymykset käsittelevät asiakkaille tuottamaamme arvoa nyt ja tulevaisuudessa. Arvo asiakkaalle on asia, jota jokaisen toimitusjohtajan täytyy pohtia. Ylitse muiden nousevana asiana olen viime vuonna kirjannut osaamisen kehittämisen tärkeyden lisäarvon tuottamisessa. Ilman kehittyvää osaamista ei asiantuntijaorganisaation lisäarvo asiakkaalle säily pitkään eikä ainakaan kehity.
Myös alkuvuodesta totesin blogissa, että osaamisen kehittäminen on se asia, johon tulee panostaa. Omalta osaltani se tarkoittaa HHJ-kurssia ja asiantuntijoiden osalta teknisen osaamisen kasvattamista. HHJ-kurssi on aloitettu ja ensimmäiset Microsoftin sertifikaatit on suoritettu. Samaisessa blogissa lupasin palata Microsoftin palveluiden uusiin ominaisuuksiin, joista asiakkaamme voisivat hyötyä.
Microsoftin uusia palveluita testatessa intouduimme laatimaan demon. Demon tarkoituksena on osoittaa, miten Microsoftin PowerApps- ja Flow -työkaluilla voi laatia asiakaskohtaisia ratkaisuja helpottamaan päivittäistä työskentelyä. Demoon valitsimme esimerkiksi Turvallisuuspoikkeamien kirjaamisen.
Testatessani Turvallisuuspoikkeama-demoa kirjasin projektille “Rokka” turvallisuushavainnon kypärän käyttämättä jättämisestä sekä projektille “Lammio” vaaratilanteen räjähdysaineiden ohjeiden vastaisesta käsittelystä. Poikkeamien kirjaaminen tapahtuu kännykällä ja tarvittaessa poikkeamasta saa lähtemään ilmoituksen vastuuhenkilölle. Poikkeamat tallentuvat Azure-tietokantaan, josta ne saadaan tarvittaessa vaikka Power BI -raporteille.
Demon tekeminen vaatii aina uuden opettelua ja asiakkaan asemaan asettumista, molempiin meiltä löytyy tahtoa ja osaamista. Mikäli demo kiinnostaa tai haluat keskustella, miten organisaatiosi voisi paremmin hyödyntää Microsoftin O365 -palveluita, niin laita viestiä: johanna.eskola@t-base.fi.
Aika velikultia.
Kirjoittaja Johanna Eskola on T-Basen toimitusjohtaja ja innokas lukija