fbpx

Katsaus viime vuoteen ja ajatuksia tulevasta

Vuosi 2020 oli erilainen kuin kukaan meistä osasi odottaa. Vuoden alussa Kiinasta kantautuneet uutiset uudesta viruksesta eivät olleet täysin ennenkuulumattomia, joten kukaan tuskin osasi siinä vaiheessa aavistaa, että maaliskuuhun mennessä koko maailma pysähtyisi. Me T-Basella lähdimme vuoteen 2020 kovilla tavoitteilla: uskoimme uusiin hankkeisiin ja asiakkaisiin. Maaliskuuhun mennessä maailma tuntui muuttuneen täydellisesti ja asiakkailta kuului sama viesti: viemme loppuun vain välttämättömät projektit, emme aloita mitään uutta ja kaikki eipakolliset kehityshankkeet keskeytetään. 

T-Basen kannalta asiakkaiden kehitysprojektien pysähtyminen tarkoittaa myös laskutuksen päättymistä. Emme tee jatkuvaa ylläpitoa tai veloita asiakkailtamme kuukausimaksuja. Asiakkaamme maksavat vain tehdystä työstä. Näin ollen viestit kehitysprojektien päättymisestä kuulostivat pahaenteiseltä. 

Etätöihin siirtyminen sujui T-Basella ilman suurempia ongelmia. Jokainen meistä oli toki tottunut käyttämään Teamsia ja sähköpostia, mutta on täysin eri asia olla vain niiden varassa, kuin hyödyntää niitä muun kommunikaation lisäksi. Päivittäisestä työyhteisöstä luopuminen oli varmasti isoin haaste. Olemme vuosien varrella tottuneet hoitamaan sisäiset asiat kasvotusten, työstäneet tarjouksia yhdessä toimistolla ja käyneet kahdenkeskiset keskustelut kasvokkain.  

Kevään mittaan huomasimme olevamme onnellisessa asemassa, sillä yhtään asiakassopimusta ei irtisanottu eikä yhtään projektia keskeytetty. Emme olleet ainuttakaan päivää toimettomana vaan jatkoimme töitä normaalisti, mutta kotoa käsin.  

IT-alan työtilanne alkoi kesäkuuhun mennessä vähitellen näyttää toisenlaiselta. Moni asiakas havaitsi, että organisaatio pystyy toimimaan täydellä teholla, vaikka ihmiset ovat etätöissä. Asiakkaat päättivät jatkaa kehityshankkeitaan ja uusiakin hankkeita käynnistettiin. Toisaalta moni organisaatio havahtui, että digitaaliset ratkaisut on nyt viimeistään saatettava kuntoon, koska asiat pitää voida hoitaa ilman fyysistä tapaamista. Jo kesälomien jälkeen IT-alan kehitysprojektit tuntuivat pyörähtävän taas täysillä käyntiin.  

Koronasta huolimatta selvisimme vuodesta 2020 hyvin. Pysyimme terveinä ja asiakkaamme luottivat meihin, joten projektimme jatkuivat normaalisti. T-Basen liikevaihto kasvoi hieman vuodesta 2019 ja tulos parani selvästi. 

Vuoteen 2021 siirryimme edelleen vuoroviikoin toimistolla työskennellen. Olemme jakaneet porukan kahteen tiimiin ja toimistolla voi halutessaan olla omalla vuorolla. Näin varmistamme, että yksi mahdollinen tartunta ei altista koko henkilöstöä ja mahdollistamme turvavälien pitämisen toimistolla. Jossain vaiheessa maailma alkaa palata taas normaaliin, tai uuteen normaaliin. Korona varmasti jättää jälkensä moneen asiaan ja yksi näistä on etätyöskentelyn huomattava lisääntyminen. 

Itse toivoisin, että tänä vuonna voisimme pitää viikkopalavereita myös kasvokkain videopalaverien sijaan, käydä toisinaan koko porukalla lounaalla ja tavata asiakkaitamme kasvotusten. 

Rokotusten edetessä kaikki haluavat tavata niitä ihmisiä, joita viime vuonna ei voinut tavata. Vuosi 2020 oli koronan vuosi, toivottavasti vuosi 2021 tulee olemaan ihmisten vuosi. 

Kirjoittaja Johanna Eskola on T-Basen toimitusjohtaja.