Kymdata hakee Power BI:llä tietoa päätösten tueksi

Referenssi - 04.10.2017

Kymdata Oy on syksyllä 2017 ottanut käyttöön Microsoftin Power BI analytiikkatyökalun. Power BI:n avulla halutaan hyödyntää paremmin olemassa olevaa tietoa, yhdistää tietoa eri järjestelmistä sekä vähentää raportointiin liittyvää manuaalista työtä.

T-Base Oy toimi käyttöönotossa Kymdatan kumppanina.

”Meillä on valtavasti dataa käytettävissä, mutta tähän asti emme ole saaneet siitä kaikkia hyötyjä irti. Nyt käyttöönotettu Microsoftin Power BI on poikkeuksellisen lupaava ratkaisu ja uskon että tulemme lisäämään sen käyttöä jatkossa”, toteaa Kymdatan toimitusjohtaja Jyrki Metsola.

”T-Base auttoi meidät alkuun mielenkiintoisella matkalla kohti parempaa tiedolla johtamista. Jo ensimmäisten päivien aikana vakuutuimme Power BI:n hyödyistä, sillä saimme todellisen datan pohjalta vahvistuksen olettamalle asiakasjakaumasta. Jatkossa voimme helposti yhdistää tietoa eri lähteistä ja esimerkiksi kohdentaa markkinointia paremmin todellisen tiedon pohjalta”, Metsola jatkaa.

”T-Basen Power BI konsultointipaketti toimi hyvin hankkeen käynnistäjänä ja liikkeelle lähdön aikatauluttajana. Työkaluna Power BI on helppokäyttöinen ja uskon, että jatkossa pystymme toteuttamaan itse useimmat liiketoiminnan tarpeet. T-Base toimii meillä myös jatkossa luotettuna kumppanina ja voimme luontevasti kääntyä heidän puoleen, kun tarvitsemme apua”, täydentää IT-Päällikkö Ilkka Kuusela.

Kymdata Oy

”Tehokas ja taloudellinen suunnittelujärjestelmä ei synny hetkessä. Kymdata Oy on vuonna 1979 perustettu suomalainen CAD-ohjelmistotalo, joka on kehittänyt toimialakohtaisia CADS-ohjelmistoja jo 30 vuotta.” Lisätietoja Kymdatasta www.cads.fi